Urbaanin toimintaympäristön suunnittelukukkasia

Tervetuloa tämän postauksen pariin! Tällä kertaa olen koonnut havaintoja omasta urbaanista toimintaympäristöstäni, ja erityisesti siitä näkökulmasta, miten fyysistä toimintaympäristöä olisi voitu suunnitella toimivammaksi ja käyttäjien tarpeet paremmin huomioon ottavaksi.

Urbaani toimintaympäristö on kaikkien yhteistä tilaa, jonka tulee ottaa huomioon kaikenlaiset käyttäjät ja monenlaiset tarpeet. Tärkeitä huomioonotettavia seikkoja ovat myös esimerkiksi turvallisuus ja terveysvaikutukset, inhimillisen havainnointikyvyn mukanaan tuomat seikat sekä toimintavarmuus erikoistilanteissa.

Aloitetaan niinkin arkisesta asiasta kuin bussilaiturin katos. Kuvasta on nähtävissä, miten katos on liian kapea käytössä olevaan laiturialueeseen nähden. Sateisella kelillä bussia odottavat matkustajat tai esimerkiksi heidän mukanaan olevat tavarat, kuten lastenvaunut tai matkalaukut, voivat jäädä katoksen ulkopuolelle ja kastua. Katoksen tarkemmassa tarkastelussa ei ollut myöskään havaittavissa rännejä, joten sadevesi tippuu suoraan katoksen reunasta laiturilla olevien päälle. Katosta suunnitellessa olisikin siis tullut ottaa huomioon, missä laiturialueen käyttäjät tosiasiallisesti ovat (todennäköisesti koko laiturialueella reunasta reunaan) ja suunnitella katos niin, että se kattaa koko sen alueen, jolla käyttäjät ovat. Huomioon olisi myös otettava se, miten bussit ja katos mahtuvat samaan tilaan: katos ei myöskään voi ulota liiaksi bussikaistalle päin, tai sen olisi vähintäänkin oltava niin korkea, että bussit mahtuvat ongelmitta sen alle. Myös rännit olisi hyvä asentaa ja varmistaa, että nekin on suunniteltu niin, etteivät ne pääsisi liian nopeasti tukkeutumaan esimerkiksi puista tippuvista lehdistä. Urbaania ympäristöä suunnitellessa on otettava huomioon myös se, miten sitä voidaan huoltaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti. Huolellisella suunnittelulla voidaan näin säästää myös kustannuksissa.

En ottanut erillistä kuvaa laiturialueesta muutoin, mutta laitoin merkille (ja tässäkin kuvassa se osittain näkyy), että laiturissa kiinni oleva viheralue oli hyvin roskainen. Ympäristöä ajatellen myös roskakoreja on hyvä olla tiuhaan, koska roskien kerääminen maasta on työläämpää (ja siten kalliimpaa) kuin roskakorin tyhjennys. Valinta-arkkitehtuurin (eng. choice architecture) periaatetta hyödyntäen, roskakorien sijoittaminen tai sijoittamattomuus muuttaa valintavaihtoehtoja:

• roskakoria ei ole: roskan voi heittää maahan tai kuljettaa mukanaan muualle, missä on roskakori. Mukavuudenhaluisuudessaan ihmiset eivät yleisesti ottaen viitsi kantaa roskia mukanaan tai se ei ole edes mahdollista (roska on liian iso, likainen tai ei ole muutoin mahdollista kantaa sitä mukanaan), joten maahan heittäminen muuttuu houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. 
• roskakori on: roskan voi heittää roskikseen tai maahan. En keksi yhtään hyvää syytä olla heittämättä roskaa roskikseen tässä vaihtoehdossa, joten valinta heittää roska maahan roskakorin ollessa käytettävissä osoittanee jo merkittävää välinpitämättömyyttä ympäristöä kohtaan, johon ei edes valinta-arkkitehtuurilla voida vaikuttaa.

 

Seuraavaksi tarkastelemme tuhkakupin sijoittelua. On hyvin yleinen käytäntö, että urbaanissa ympäristössä tuhkakuppi on yhdistettynä roskakoriin. Tämä on toisaalta kätevää, koska roskis ja tuhkakuppi on helppo tyhjentää samalla kertaa, koska ne sijaisevat samassa fyysisessä katukalusteessa. Tämä tuo kuitenkin mukanaan myös haasteen: tavallisen roskakorin ja tuhkakupin sijoittelussa on huomioitava eri asiat. Roskakorin sijaintia suunnitellessa on pohdittava, missä ihmiset luontaisesti kulkevat, ja sijoitettava se kulkureitin välittömään läheisyyteen, käytännössä "käden ulottuville". Näin ollen esimerkiksi kauppaukeskusten pääovet ovat oivallinen paikka roskakorille, koska ihmiset käyttävät pääsääntöisesti pääovia kulkureitteinään. Käyttäytymistaloustieteessä kitkakustannuksiin (eng. friction costs) vaikuttamalla (tässä tapauksessa vähentämällä kitkaa/vaivaa) saadaan ihmiset toimimaan toivotulla tavalla.

Tuhkakupin sijoittelussa on sen sijaan otettava huomioon tupakoinnin terveyshaitat, esimerkiksi passiivinen tupakointi. Tupakan savu saastuttaa hengitysilmaa ja altistaa ihmisiä terveyshaitoille. Tästä näkökulmasta käsin ei ole lainkaan järkevää sijoittaa tuhkakuppia sellaisen kulkuväylän varrelle, jossa liikkuu runsaasti ihmisiä. Tupakointi ylipäätään on terveydelle haitallista, ja tuuppausten (eng. nudge) keinoin voidaan pyrkiä vähentämään ihmisen halua tupakoida tekemällä siitä hankalaa urbaanissa ympäristössä. Tupakointialueet olisi näin ollen hyvä sijoittaa paikkaan, jonne on mentävä nimenomaisesti ja sinne meneminen aiheuttaa vaivaa, esimerkiksi pitkä kävelymatka tai ajan käyttäminen perille päästäkseen.

Tässä kuvassa näkyy, miten tuhkakuppi on samassa katukalusteessa roskiksen kanssa ja sijoitettuna aivan pääoven yhteyteen. Tämä ohjaa tupakoijat tupakoimaan pääoven yhteydessä, ja näin ollen kaikki pääoven läheisyydessä olevat henkilöt altistuvat tupakan savulle, terveyshaitoille ja ympäristöstä tulee epäviihtyisä. Tämä ei ole mielestäni järkevää suunnittelua. Tuhkakuppi olisi ollut hyvä sijoittaa mahdollisimman kauas kulkuväylästä, tai olla tarjoamatta tuhkakuppia käyttöön ollenkaan ja näin viestiä, että tupakointi ei ole suositeltavaa, tai kieltää tupakointi kokonaan kieltokyltillä. On kuitenkin otettava huomioon, että jos tuhkakuppia ei ole, heitetään tupakantumppi maahan, mikä ei sekään ole hyvä vaihtoehto. Tupakoijat voisi ohjeistaa opasteilla erikseen suunnitellulle tupakointipaikalle, mutta tällainen usein vaatii erillistä tilaa hieman etäämmältä, jota ei aina ole saatavilla. Olisi myös mahdollista asettaa erillinen tuhkakuppi näköetäisyydelle roskiksesta (helposti havaittavaan paikkaan), mutta kuitenkin edes hieman etäämmälle pääovista, jotta tupakan savu ehtisi hälvetä mahdollisimman paljon pääovien läheisyyteen tultaessa.

Urbaania ympäristöä suunniteltaessa on otettava huomioon myös ympäristön itsensä tarpeet. On esimerkiksi mietittävä lumen aurausta talvisin; mihin kohtaan lumet voi kasata? Usein tilaa on hyvin rajallisesti, ja esimerkiksi autoilijoille suunnatut kadunvarsipaikat varataan paikoitellen lumikasoille lumisena aikana. Alla olevasta kuvasta voidaan huomata, että tässä tapauksessa tilaa lumikasalle ei ole ollut, ja lumikasa on tehty kohtaan, joka vaarantaa kevyen liikenteen turvallisuuden. Lumi on kasattu keskelle kevyen liikenteen väylää, ja kasan kiertääkseen on astuttava autotien puolelle. Hyvässä suunnittelussa ympäristön tarpeet eivät koskaan yliaja käyttäjien turvallisuutta. Mikäli esimerkiksi lumikasaa ei ole mahdollista sijoittaa mihinkään muualle kuin keskelle kevyen liikenteen väylää, tulisi lumi turvallisuussyistä ajaa esimerkiksi kuorma-autolla muualle.

On aina muistettava ottaa huomioon, mitä toimintaympäristö käyttäjilleen viestii: lumikasa keskellä kevyen liikenteen väylää viestii, että kevyen liikenteen sujuvuus ja liikkujien turvallisuus eivät ole ykkösprioriteetteja. On myös otettava huomioon oikeudelliset- ja vastuukysymykset: kuka on vastuussa, jos jalankulkija, joka väisti estettä kevyen liikenteen väylällä autotien kautta, joutuu onnettomuuteen auton kanssa? Toimintaympäristö ei vain mahdollista käyttäytymistä vaan myös tuottaa sitä. Ihmisillä on taipumus valita toimintatapa, joka vaatii vähiten vaivaa (eng. principle of least effort), vaikka sillä olisi epäoptimaalisia seurauksia. Tässä tapauksessa auraajan oli helpoin jättää lumikasa keskelle kevyen liikenteen väylää (paremman paikan etsiminen olisi vaatinut vaivaa) ja jalankulkijan on helpoin väistää autotien kautta (nurmi oli märkää ja mutaista, mikä vaatii enemmän huolellisuutta liikkumisessa kuin puhtaalla asfaltilla liikkuminen ja likaantuneiden kenkien siistiminen yhtä lailla vaatisi vaivaa).